maanantai 16. heinäkuuta 2018

Erillisten opo-opintojen valintakoe

Näin heinäkuun helteillä on hyvä hetki puida hieman mennyttä kevättä ja alkukesää sekä niitä värittänyttä opo-opintojen valintakoeproseduuria. 

Tehtyäni päätöksen hakea nimenomaan Itä-Suomen yliopistoon perehdyin tietysti ainoastaan kyseisen opinahjon valintakoeohjeistuksiin ja valmistauduin niiden mukaisesti. En siis osaa ottaa kantaa, millaisia valintakokeet opo-opintoihin ovat muilla tahoilla tai mitä niihin valmistautuessa kannattaa ottaa huomioon; omalta osaltani pystyn kertomaan asiantuntevasti vain Itä-Suomen yliopiston kokonaisuudesta.

Erilliset opinto-ohjaajan opinnot järjestää siis Itä-Suomen yliopiston Joensuun yksikkö, siellä Filosofinen tiedekunta ja  Kasvatustieteiden ja psykologian osasto. Erillisistä opinto-ohjaajan opinnoista löytyy ainakin vuoden 2018 haun osalta tietoa tältä sivulta.

Hakuprosessi Joensuuhun oli kaksivaiheinen: ensimmäinen osio eli kirjallinen aineistokoe pidettiin Joensuun kampuksella huhtikuun puolivälissä, ja tulokset siitä saatiin toukokuun puolivälissä. Tänä vuonna aineistokokeeseen osallistujia oli 118, joista 62 pääsi aineistokokeen pisteiden perusteella jatkoon valintaprosessin toiseen vaiheeseen.

Toinen vaihe käsitti kesäkuun alussa Joensuun kampuksella pidetyt suulliset soveltuvuuskokeet. Soveltuvuuskokeen jälkeen molempien vaiheiden yhteenlaskettujen pisteiden perusteella aloituspaikan erillisiin opo-opintoihin sai 20 henkilöä. Tieto lopullisesta valinnasta saapui juuri ennen juhannusta, eli tulosten odotusaika ei onneksi ollut tuskallisen pitkä ja jännittävä.

Kuva: Pixabay

Jännitin kylläkin jo heti haastavalta tuntuneen aineistokokeen jälkeen melkoisesti, riittävätkö pisteeni saattamaan minut jatkoon kakkosvaiheeseen, mutta ne riittivät - alimmalla mahdollisella pistemäärällä. Soveltuvuuskokeissa taas koin olevani ehdottomasti omimmillani ja pystyinkin mitä ilmeisimmin tuomaan hyvin esiin soveltuvuuteni alalle: sain soveltuvuusosiosta pisteitä kaksi ja puoli pistettä vaille täydet, mikä tuntui aivan uskomattoman hienolta! 

Pidin hakuprosessin aikana päivä-/muistikirjaa, johon kirjoitin säännöllisesti ajatuksiani hausta kevään ajalta sekä myös harjoittelin kirjallisesti soveltuvuuskokeita varten. Kirjoitan myöhemmin julkaisun myös omasta kokeisiin valmistautumisestani sekä valintakokeiden sisällöstä.

Nyt siirryn nauttimaan hellesäästä (keittiön mittari varjossa näyttää +30!) sekä seuraaman joka tuutista tulevaa Helsingin huippukokousuutisointia :)

Ei kommentteja: